31 elokuuta 2013

Turhautumista

Oon nyt turhautunut jo jonkun aikaa siihen, ettei ole mitään mistä kirjoittaa..
Tai no on, mutta en tiedä mistä pitäisi kirjoittaa kun oon päivät koulussa enkä täälä kotona. Jotenkin en sitten osaa kirjoittaa mistään.
Vaikka tämä koulujaksokin on niin älyttömän helppo. Lukujärjestykseen kuuluu musiikki, liikunta, biologia.


Pikku pömppömaha :)

Monasta on tullut oikea pölpöttäjä ja koko ajan on asiaa!
Ihanaa kuinka iso Mona jo on!
Mun pikku tirppana.


Mutta tää nyt oli tämmöinen pikapostaus. :)

Kertokaa postausehdotuksia !
Mitä haluaisitte tietää, minusta, Renestä tai Monasta?
Mikä kiinnostaa?


Ollaan totisena !

23 elokuuta 2013

Koulun alkua ja kuulumisia !

Anteeksi kun on kestänyt niin hirmu kauan viime postauksesta !
Mutta kävi niin, että kun Heidillä ja mulla on yhteinen kone niin Heidi tarvikin tätä ja tää lähti sitten meiltä pois..Ja mun kännykkä huollossa niin en voinut tehdä silläkään mitään.

Viimeisten lomapäivien viettoa !

Nyt kumminkin kone täällä takaisin !
Ja tässä vähän kuulumisia. :)

Mona on siis jo yli viisi (5) kuukautinen !
Eli aivain hurjan vanha. Ja iso :)


Uusia taitoja ovat mahalta selälleen kääntyminen joskus jopa omaan sänkyyn helposti nukahtaminen.
Soseet kanssa maistuu hyvin, ainakin yleensä. Ruokavalioon on myös jo pidemmän aikaa kuulunut aamu- ja iltapuurot.

Lempipuuhaa on kanssa kirjojen tutkiminen.
Tädin kanssa on ihan huisin kivaa lukea loruja :)

Koulu on nyt ollut pari viikkoa ja ensimmäinen viikko oli vaikein sekä mulle että Monalle. Itsellä oli kauhea ikävä kotiin, vaikka samalla olikin kiva olla kavereitten kanssa ja vähän muuallakin kuin kotona. Mona taas ei oikeastaan suostunut juomaan tuttipullosta vaan kapinoitiin ja odotettiin äidin tuloa kotiin. Maito piti sitten sekoittaa soseisiin ja muutenkin Mona kiukutteli jonkun verran.

Tämän näköisiä oltiin kun äiti vietiin kouluun.

Ja tämän näköisiä kun äiti olikin päikkäreiltä herättäessä jo kotona !

Mutta toisen viikon alettua alkoi tuttipullosta juominenkin hiljalleen sujua paremmin, kuten kaikki muukin ! :) En vois olla kiitollisempi mun äidille kun siitä, että se jaksaa joka päivä olla täälä hoitamassa Monaa. Äiti on paras !!

Mummon sylissä on ihanaa :)

12 elokuuta 2013

Takaisin opinahjoon

Neiti päätti, että empäs nukukaan vaan möyrin ympyrää !

Viimeisistä lomapäivistä koitin nauttia täysillä !
Niimpä ulkoiltiin paljon ja oltiin yhdessä.

Saro höpsö osaa napsia herneet ihan omatoimisesti kuoresta irti.

Kavereita kävi kanssa kylässä ! Oli ihanaa nähdä kaikkia.
En ollut nähnyt joitain puoleen vuoteen tai vuoteenkaan.
Tuntu tosi kivalta, että mua ei olla unohdettu vaikka oonkin ollut vaan kotona viimeset puol vuotta.
Ihanaa, että on tollasia ystäviä ! :)

Mona ihasteli kaunista taivasta!
Ja tottakai vähän sotki syödessä kun sai oman lusikan käteen :)

Tänään oli tosiaan ensimmäinen koulupäivä ja kaikki meni yllättävän hyvin.
Koulupäivä kesti kylläkin vaan pari tuntia, mutta huomenna mennään jo lukkarin mukaan.
Jännittäää !!
Vaikka mulla onkin vain musaa, liikkaa ja bilsaa koko jaksossa :D

Hullua ajatella, että joudun olemaan koulussa kokonaisen 
vuoden siis vuoden ! Olin jo niin tottunut, että oon lomalla,
taikka vaan osan vuodesta koulussa niinkuin viime vuonna.

Jännitin myös miten Monalla ja mun äidillä menee täälä kotona.
Onneks oli menny tosi hyvin ! Mona oli jopa juonut tuttipullosta
oikein kunnolla :) Ihanaa !

Illalla kylässä kävi kanssa Renen sukulaisia.
Ja vierailulla kävi myös yllä olevassa kuvassa oleva kisu !
Ooo minäkin haluuuun :(
Ens vuonna sitten..

Eipä muuta tällä erää.
Peukut pystyyn, että kaikki menee koulussa hyvin!

08 elokuuta 2013

Mona 5kk neuvola

Käytiin eilen neuvolassa pitkästä aikaa !
Jotenkin tykkään tosi paljon käydä neuvolassa..Tällä kertaa Heidi tuli mukaan, sillä Mona sai rokotteet ! :(
Oli kamalaa !! Vihaan itsekin niin paljon neuloja, että oli kamalaa katsottavaa kun pikkuista pistettiin ja kuinka se itketti Monaa.
Onneksi sain Monan suht nopeasti unohtamaan pistot kun vähän leikitin.

Käytiin mummolassa yökylässä ja piti vähän soveltaa pinniksen seinäsuojien kanssa..
Toimi ihan hyvin lakanoillakin :D

Mona kanssa päätti hoitaa vaippoihin isommankin asian heti neuvolan alussa ja tietty se tuli selän kautta bodylle ja tietenkään mulla ei ollut vaihtovaatetta, vaikka aina muuten on ! Noh, onneks oli lämmin niin oltiin sit vaippasillaan puhtaalla vaipalla loppu aika :)


Kaikki oli hyvin, kannatteli jo päätä paremmin nostaessa ja juttelikin sielä ! :)
Kerroin neuvolatädille muutosta, koulusta, unikoulusta ja siitä että Mona oppi kääntymään selältä mahalleen ! Just päivää ennen.
Ens kerralla testaillaankin sitten kuuloa ym.

Oli niin hurjaa kun käännyttiin ekaa kertaa !
Vaikka mokomakin käänty äidin ollessa vessassa !

Tälläistä tekstiä ilmestyi neuvolavihkoon;

Kääntyy selältä mahalle.
Kasvaa hienosti.
Syö äidinmaitoa ja soseita.

Paino 7170g
Pituus 65cm
Pipo 42,7cm

Käytiin mummon kanssa poimimassa tomaatteja !

Voi, että kun Mona näytti niin isolta punnittaessa !
Se ei enään ookkaan mikään pikkunen tirppana.
Äitin pikku mussukka !

''Niin mitä sanoit?''

05 elokuuta 2013

Manduca kantoreppu

Elikkäs!
Hommasin Manducan kantorepun,
jotta Renenkin ois helpompi kantaa Monaa mukana.


Noh, kaikkialla kehuttiin Manducaa tosi paljon ja oletin sen olevan todella hyvä.
Parina ensikertana Mona ei kumminkaan suostunut repussa viittä minuuttia pidempään olemaan.
Harmitti hirveästi kun olin olettanut, että olisi yhtä hyvä kuin kantoliina,
mutta nopeampi pukea..


Lopulta Mona kyllä suostui Manducassa olemaan 
ja nukahtikin siihen :)
Kumminkin kantoliinassa viihtyy paljon paremmin ja nukkuu kanssa.
Onko sitten vain tottuneempi siihen?

Itselle ja kuulemma Renellekin oli kanssa vähän epämukava
pitää päällä kun olkaimet on takaa vain niskasta kiinni..
Toki ne saa myös ristiin, mikä on plussaa !
Itse en vain ole vielä jaksanut kerennyt tätä ominaisuutta kokeilemaan.


Kokonaisuudessaan, voin kyllä Manducaa suositella,
jos ei liinaa halua käyttää.
Muuten kyllä kallistun liinan puoleen :)

Lomailua

Ihanaa kun kesäilmat on tullu takaisin !
Ollaan päästy makoilemaan ekaa kertaa meitin etupihalle viltille, käyty syömässä mummolassa marjoja ja kuljettu ensimmäistä kertaa shortseissa :)

Tässä vähän tilannekuvia !

Sen ainoon kerran kun en laita syöttölappua
niin neiti päättää alkaa vähän rellestämään ruuan kanssa .. :D
Vaikka aina muuten menee niin hienosti !

Teinkö mä jotain ? 

Käytiin nopeesti käppäilemässä mummolanpihalla,
niin otin Monnin rintareppuun.

Heidi marjastaa !

Rakkaat lamput !


Tädin syli, paras syli, vai?

Aivan ihana naapurin kisu :)


Tein pitsaa, eikä meillä ole vielä kaulinta niin käytin sitten mehupulloa :)

Eipä tänne muuta!
Koitetaan nauttia viime hetkistä ennen koulun alkua.
Sitten ei voi enään koko päivää Monan kanssa viettää...:(

Pihakirppikset

Käytiin äitin kanssa yks päivä parilla lähellä olevassa pihakirppiksessä !
Tämmöisiä löytyi :)

Kiva sisustuspurkki !

Aivan ihana kahvisetti, johon kuuluu 12  kuppia,asettia, 'pullalautasta' ja kermakko :)



Rakastan kaikkia kirppiksiä ja pihakirppiksiä !
Ai että <3

03 elokuuta 2013

Palautuminen, laihdutus ja a beautiful body -haaste

Nyt kerron synnytyksestä palautumisesta ja laihdutuksesta.
Osallistun samalla a beautiful body -haasteeseen joka sai alkunsa Mami Go Go blogista!

 Eli painoa raskauden aikana tuli n. 10 kg lisää. Mutta se on mun mielestä ihan ok määrä nyt takaisinpäin katellen.

Meinaan fiilikset oli aivan toiset raskauden aikana. Koin kauhun sekaisia hetkiä joka kerta kun neuvolassa piti nousta vaa'alle ja olin ihan allapäin aina painoni kuultuani.
Ikinä en oo mikään suuri kokoinen ollut, aina melko pieni ja sopusuhtanen (kai). Joten kun raskausaikana paino lukemat vaan nous ja reidet leveni niin en ollut hirveän sinut vartaloni kanssa.

Paitsi mahaani rakastin! ja masuun tuskin tulen koskaan olemaan niin tyytyväinen kuin silloin ;-)

Itsetunto mulla nyt melko hyvä. Ennen ollut huonompi, mutta Rene saanut sen nousemaan <3 Hömppä jaksaa aina kehua vaikkei olis syytäkään.

Synnytyksen jälkeen maha oli aivan kuin taikinaa. En ees ollut osannut kuvitella, että maha voi tuntua siltä! Olin aika järkyttynyt ja katsoin sitä ja ajattelin vaan, että voi herranjumala.. Kun sitä koski niin sormi uppos jonnekin sen sisuksiin piiloon.

Aikaa takaisin laihtumiseen olin varannut seuraavat 9kk - 12kk. Vaa'alla kumminkin kävin jälkitarkastuksessa Monan ollessa 2kk ja sinnehän ne 10kg oli jo hävinnnyt.
Ja eilen kävin uudestaan ja vielä pari kiloa lähtenyt!

Mahtaa johtua siitä etten oikeen kerkeä mitään syömään kun pikkuisen kanssa temmellän, mutta onneksi on äiti, Rene ja Heidi jotka vahtii mielellään Monaa sillä aikaa kun syön :)
Myönnän kyllä, että välillä en tarpeeksi päivän aikana syö.. Mutta koitan petrata. Ei sitä aina vaan kerkiä kun täytyy pitää Mona tyytyväisenä ja iloisena tytsynä.
Kerran viikossa hemmottelen itseäni sipseillä <3 ja siitä en luovu.

Tarkoituksena ei ole paljoa painoa enää pudottaa, meinaan tää on aika jees. Haaveena ois kumminkin saada toi masukka takas timmiks samoin jalat (!!).
Mutta nyt ei oo siihen kiire. Nyt aijjon  vaan nauttia ajasta Monan kanssa ja treenailla sitten myöhemmin :)



Tässä minä ja vartaloni, joka oli pikku Monan koti 9kk ajan. Ja se oli sen arvoista <3

REISSUILUA !

Täältä meiltä puuttui siis mm.sänky. Ja sopivanlainen löytyi IKEAN nettisivuilta. Äitin piti se käydä hakemassa ja vähän kaikkea pientä, mutta päätettiin lähteä Monan kanssa mukaan matkalle ! Jännitti ihan hirveesti, että Mona raivoo koko automatkan (joka kestää n.1h) tai vielä pahempaa, koko Ikeassa olon ajan....
Mutta hienosti meni !!

Jee autossa on kivaa !

Menomatkan pikkuinen nukkui, paitsi mitä nyt kitisi viimeiset 10min.
Syötiin vähän ennen sisälle menoa ja sisällä olikin sitten niin jänskän näköstä ja kaikkea uutta, että sielä vaan töllöteltiin ympäriinsä ja hymyiltiin :)



Loppuajasta alkoi tulla vähän väsy ja nälkäkin, niimpä äitin pakatessa tavaroita autoon niin syötin soseet Monnin istuessa autonistuimessa ostoskärryssä Ikean aulassa :D mutta hyvin meni ! Ilmekin kirkastui Monalla kun sai vähän soseita.



Takaisin tullessa ensin valitettiin, sitten nukahdettiin. Valitus kumminkin jatkui vielä jonkun ajan päästä niin käytiin vaihtamassa vaippa ja pullakahvilla huoltoasemalla. Sitten jaksettiin taas loppumatka ilolla kun oli saatu kyhnätä sylissä jonkun aikaa ! :)

Oli ihan huippu reissu ! En ois uskonut, että pärjään Monan kanssa poissa kotoa noin kauaa, mutta hyvin meni :) Aivan ihanaa !
Ja siellä oli niin paljon kaikkea mitä haluaisin !! Voi että. Ehkä sitten joskus :)..
Tällä kertaa mukaan tarttui.....


Lelukoppa Monan leluille!


Sohvatyyny


Lamppu

Rakastan !

Kulhoja

Oli pakko ottaa pari supersöpöä kulhoa !!
Ja Renelle yllärinä kahvikuppi, koska mun kupit on kuulemma liian
tyhmiä kahvin juontiin...:D

Soseen syöttöön omat kulhot

Ja Monalle tulevaisuutta varten omat lasit :)..

Sänky !

Ja tommoinen prinsessa verho.



Käytiin kanssa yks päivä siskojen kanssa Lahdessa shoppaamassa. Renekin oli mukana, mutta kävi moikkaamassa sen kaveria sillä aikaa kun oltiin shoppaamas.

Lahjakortilla meikkivoiteen + -sienen.
Ostin kanssa halppis lukulasit Tigerista.
Monalle sain vihdoinkin ostettua Ainun ensilusikan !
Niin en ihan tärvele tuon pienen ikeniä syöttäessä :)

Ostin kanssa valmiiksi tämmöisen !
Paita KappAhlin alesta

Liikuntahousut
Ei ehkä mitkään laadukkaimmat, mutta mulle just hyvät :)

Ja ikuisuuden kuolaamani housut H&M alesta !
Ja vaan 7e

Ja TADAA uskalsin käydä ottamassa vihdoinkin nenäkorun !!
Eikä loppujen lopuksi sattunut niin paljon kuin luulin. :)
Lävistäjä sanoi, että meduusa on kipein naamalävistys ottaa..Ei ainakaan mulla !
Alahuuli on kyllä vienyt voiton tähän mennessä.

Kysyin kanssa milloin voin ottaa kielikorun takaisin, ja voisin jo ehkä ottaa :s HUI uskallanko...:D
Huom ! Venytykset poissa, pienentyny oikeen nätisti vaikka oli jo 14mm kun otin pois..

Että semmoista !
Onko teillä lävistyksiä, jos on, mikä on ollut kivuliain ottaa?