28 joulukuuta 2013

Ja vettä sataa !

Tänä vuonna joulu starttasi siis vesisateella ja yhdessä ololla :)
Aamu oltiin kolmistaan ja sitten kun sisko ja hänen poikaystävä oli hakenut Renen mummin tänne ja käynyt hautausmaalla niin suunnattiin kohti mun lapsuudenkotia !
Sinne ei onneksi ole kuin n.5km :)

Niin jouluista !



Siellä mentiin syömään riisipuuroa + sekametelisoppaa !
Sitten leikittiin leluilla ja koiran kanssa.


Osa kävi joulukirkossa ja sen jälkeen syötiin :)
Kinkkua, kinkkua !
Ja vielä lopuksi sekametelisoppaa kera kermavaahdon, oi nam !

Mona osaa jo kiivetä syliin ja usein sinne kömpiikin :)
Osaa myös näyttää kädet ojossa jos haluaa syliin.


Monni söpöläinen oli untenmailla kun me muut syötiin ja heräsi juuri sopivasti lahjojen jakoon.
Monaa tosin vähän hirvitti vieraiden naamojen paljous ja kova sähellys niin, että piti käydä välillä muualla rauhottumassa.
Lahjoja tuli paljon !
Itse sain kaikkea hyödyllistä, enimmäkseen keittiöön sekä maailman söpöimpiä lakanoita !
Jee, vihdoinkin samaa paria olevia lakanoita ;)

Jos teitä kiinnostaa voin tehdä oman postauksen lahjoista?
Tontut !

Ja Heidille hommattiin septumi ;)

Lahjoja tuli paaaaljon !
Jouluna stressasin jonkun verran miten kaikki menee ja tykkääkö Mona olla kaikkialla,
mutta Mona nukkui super hyvin matkasängyssään ja oli aino oikea Hangon keksi ! :)

Joulun jälkeiset päivät vietettiin Tapaninpäivään asti mummolassa.
Oli kivaa viettää niin paljon aikaa siskojen ym kanssa, Monakin tykkäsi !
Mutta kivaa on kyllä olla nyt kotonakin rauhassa.




Semmoinen joulu meillä oli !
Meni yllättävän nopeasti ohi, mutta ensi vuonna uudestaan ;)
Nyt on jo joulukoristeet kotoakin karsittu talteen.


Toivottavasti teilläkin oli mukava joulu ! :)

Monan lempparilelu oli varmaan jätti hauva.
Näin sillä ratsastetaan :D



19 joulukuuta 2013

Lahti ja kirkko

Heissan !
Käytiin Monan ja Renen kanssa pyörimässä kaupungilla ja etsimässä mm. sukkia, pipoa ym, Monalle :)
Muutenkin oli niin tylsää kotona, että päätettiin tehdäkin jotain !
Mona oli kiukkupeppu koko automatkan junalle, mutta juna-asemalla oltiin jo hieman uteliaita.

Junamatka ja koko reissu meni hymyssä suin !
Mona tutki ihmeissään kaupan hyllyjä ja hullaantui pinkeistä joulupalloista niin, että ihan itku tuli kun lähdettiin niiden luota :)

Matka juna-asemalle takaisin nukuttiin ja vielä vähän asemallakin.
Oli tosi kiva reissu ja oli ihanaa ollan pikku palluraiseni kanssa kaupungilla ! :)


Ollaan käyty myös kirkossa lasten joululaulu tilaisuudessa !
Mona oli ihmeissään ja tutki, että missä ollaan ja miten siellä onkaan niin paljon lapsia.

Ensin ihan tyytyväisenä oltiin, vähän ähistiin kun ei oltu vielä maitoa juotu.
Sitten kun Mona rauhoittui niin muut lapset alkoi valittaa, kaikki samaan aikaan :D


Sitten lopulta oli taas rauhaisaa ja vielä kaiken lisäksi keksiä ja piparia !
Kaikki meni siis hyvin ja kotiin tultua Monni söi ja nukkui huimat 3tuntia putkeen ! :)

11 joulukuuta 2013

Mitäpä tänne ?

Heipodei !
On kulunut piiitkä aika siitä kun viimeksi kerkesin kirjoitella tänne.
Sillä aikaa oli koeviikko, ja kaikista aineista 8-9 ! wuhuu !
Ihanan vapauttavaa. Nyt en stressaa ihan niin paljoa seuraavaa koeviikkoa !
Koeviikolla luin kokeisiin n.4-5 tuntia ja kokeita oli 5, joten Mona oli aika paljon äidillä hoidossa ja yötä.
Ihanaa kun nyt taas voi olla koko ajan Monan kanssa kun koeviikosta selvittiin.

Muutenkin oon ollut siltä osin todella poikki etten jaksa mitään ylimääräistä tehdä.
Esim. tulla tänne kirjoittamaan :D Kaikkea muuta ollaan kyllä keretty puuhailla Monan kanssa ja siitä seuraavaksi kuvien kanssa ! :)

Meille kaikille tuli tosi kova flunssa,
eikä Mona suostunut oikeen olemaan muualla kuin liinassa tukkoisimmillaa.
Onneksi se helpotti viikon jälkeen.

Käytiin Turussa sukulaisilla juhlimassa !
Monan automatka meni hyvin, hymyiltiin, nukuttiin, huudettiin ja hymyiltiin :)
On myös siirrytty isompaan istuimeen ;)
Mona on päässyt mukaan kokkailemaan mm.mokkapaloja ja hampurilaispihvejä !
Seuraavaksi kokataan yhdessä valkosuklaa-mangojuustokakkua.

Käytiin myös iskän kanssa syömässä ennenkuin ne lähtee Jouluksi Etelään :)
Koristelin Heidin kanssa pipareita (vain 1 mun oma kelpasi kuvaan>raidallinen)

Monalla on uusi nukkuma-asento!
Aina peppu pystyssä.
Ollaan ulkoiltu ahkerasti ja tehty Heidin kanssa lumiukko !
Myös naapurin koira piipahtaa mummolassa käymään lähes joka päivä.

Pulkkailu on aloitettu!
Mona rakastaa keikkua pulkan kyydissä ja lauleskella tahdissa :)
Pottailukin on saatu vauhtiin !
Hienosti pisutetaan ja tehdään isommatkin jos ollaan ajoissa :)
Tänä vuonna paketoidaan lahjat sanomalehteen !
Säästetään luontoa (ja rahaa).
Mona innolla paketoinut joka kerta :)
Tosin kivempaa olisi repiä paketti auki..
Ollaan myös hullaannuttu (minä olen) Renen uuden kännykän etukamerasta !

Myös hammaslääkärissä käytiin ! Minä sekä Mona, Monalle tällä aikaa sitä paitsi jo tullut yksi nököhammas ! Ja toinen kuulemma tulossa viereen ;) Nyt ahkerasti pestään hampaita ja ei syödä herkkuja.
Oltiin jo suunniteltukin ettei pikkunen saa herkkuja/limsaa ym. muuten kuin juhlina, sitten vähän isompana. Niin oli mullakin ja toimi tosi hyvin, ei sitä pienenä osaa mitään kaivata jos ei oo tottunut saamaan :)

Semmoista tänne !
Muuta juttua ilmestyy kun saan jotain aikaiseksi. Ideoitakin oisi !
Noh, ehkä saan itseäni niskasta kiinni !