27 toukokuuta 2013

Nuori äiti, huono äiti ?

Raskausajan sekä pari kuukautta sitten alkaneen vauva-ajan aikana on tullut kuultua kaikenlaista. Esimerkiksi nuoresta iästäni ja kaikesta siihen liittyvästä. Suoraan päinnaamaa kukaan ei oikeastaan mitään ole kehdannut tulla sanomaan, yllätys?

Mutta ainahan sitä kuulee mitä ollaan puhuttu, mitä tullaan tänne blogiin tullaan kommentoimaan (vaikka en yleensä kyseisiä kommentteja julkaisekaan) ja nyt yleisestikkin mitä mieltä suurin osa nuorista äideistä on.

Totta on, että osa nuorista äideistä ei huolehdi pienokaisensa tarpeista niin hyvin kuin pitäisi ja laiminlöi näin lastaan. Kokemuksesta voin kuitenkin kertoa, että tuo murto-osa on hyvin pieni. Mutta kuten yleensäkkin pieni huonosti käyttäytyvä osa pilaa muidenkin joukkoon kuuluvien maineen.

Ja mitä äitiyteen tulee niin huonoja äitejä löytyy varmasti jokaisesta ikäluokasta.

Voin ehkä olla nuori, keskenkasvuinen, joskus lapsellinen ja koulusta äitiyslomalla oleva, mutta rakastan lastani vaikka tämä olisi minkälainen tai tekisi mitä tahansa, tulen aina olemaan lapseni tukena ja auttamaan tätä kaikessa missä ikinä pitääkin.

Joten rakkaat lukijat, vaikka ette tuntisikaan minua voitte rauhaisinmielin uskoa etten laiminlyö lapseni tarpeita  millään tavalla ja jos minut tunnette teidän pitäisi jo tietää, että Mona tulee ennen kaikkea ja on elämäni valo.

Mutta se siitä ja tässä vielä vähän lähiaikaisia kuulumisia :)
Neuvolassa käytiin ja pikkuisen paino noussut hurjasti kahden viikon aikana.
Nyt mittaustulokset olivat 5785g 58cm !

Mona myös juttutuulella ollessaan tykkää harjoitella jokellusta ja vastaileekin hymisemällä ja kurkkuärrällä :) Kiljaisujakin voi toisinaan kuulua. Nykyään jaksaa myös pitempiä aikoja olla hereillä eikä oikein tahtoisi mennä päiväunille ollenkaan. Tähän vaivaan onneksi löytyi rintareppu joka toimiikin aivan mainiosti päiväunille nukuttamisessa ! Tosin jos tytsyä kesken unien siitä koittaa pois ottaa niin siihen loppuivat unetkin.

Maailmallakin ollaan hieman käyty ! Tosin lähiaikoina ei Järvelän keskustaa pidemmällä reissut ole yltäneet :D Renen veljen lapsen 2v synttäreillä käytiin, elikkäs Monan serkun ! Oli tosi mukavaa päästä vähän pois kotoa näkemään ihmisiäkin, vaikka aluksi jännitti ihan hirmuisesti, että miten menee..Mutta Mona tyytyväisenä seurusteli ja nukkui koko reissun :)

Suunnitelmana olisi käydä Lahdessa Heidin ja Monan kanssa vähän shoppaamassa. Jos sieltä vaikka jotain mukaan tarttuisi ! Mona rintarepussa, sillä vaunut ei oikeen Monaa miellytä.
Esineisiinkin jo välillä tartutaan ja heilutellaan niitä :)

Siinä kaikki tältä erää !
Tässä vielä vähän kuvia viime päiviltä :)
Heido!

Heidi ja Sarokin mukana lenkillä



Perunaakin kylvettiin


8 kommenttia:

  1. Maarit - äiti myöskin. :)27. toukokuuta 2013 klo 4.00

    Hei. Serkkuni kautta näin linkin, joka toi tänne. :) Jäin katselemaan etusivua ja lukemaan kirjoitustasi. Huomasin että olette löytäneet rintarepun. Kaikella kunnioituksella, mitään pahaa tarkoittamatta> jos käytätte paljon rintareppua, niin suosittelisin tutustumaan ergonomisempiin kantovälineisiin. Rintarepussa vauvan asento ei ole hyvä ja kantajallekaan se ei ole paras vaihtoehto. Jos haluat tietää asiasta lisää, niin laitan sinulle tässä linkin. http://kantoliinayhdistys.fi/tietoa-kantamisesta/miten-kantaa/

    Mukavaa kesää teidän perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Suunnitelmissa olisi hommata kantoliina tässä lähiaikoina. Kiitos linkistä :)
      Samoin !

      Poista
  2. Hei, voiko sinulle lähettää johonkin meiliin postia. Olisi ihan asiallista asiaa :)

    VastaaPoista
  3. Sun blogia on ihan sairaan kiva lukea!! Silmistä valuu vettäkin melkein kun luen ja kattelen kuvia. Mona on niin söpö ja teillä on kaikki hyvin, niinkuin kuuluukin!! ♥ Onnee teille(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! onhan se tommoi söpis vaikka itse sanonkin :-D kiitos :)

      Poista
  4. Sori kommentoin tähän kun luen sun blogia nyt alusta loppuin ja tietysti juuri tämä kirjoitus pisti silmään, nimimerkillä teiniäiti. Mä olen ihan hurjan kateellinen sulle!!! Mä itkin kun luin sun postauksen, ja no lähinnä kun näin tuon teidän yhteiskuvan. Mä olin ite jo melkee 19 ku tyttöni syntyi. Raskaus oli nuoresta iästä huolimatta suunniteötu mutta miten kävikään. Jo alkuraksaudesta eli kahdeksannella viikolla poikaystävä läks menemään yhteisestä asunnosta.. muiden naisten ja vapauden perään. Myöhemmin sain kuulla että oli toisellekkin tehnyt niin seurustelun aikana mutta tyttö olikin päätynyt aborttiin. Ja nyt siihe miks oon kateellinen.. sun poikaystävästä näkee jo pelkästään kuvien perusteella kuinka ylpeä isä hän on! (: te näytätte yhdessä siltä että kuulutte yhteen, te kaikki kolme. Minä en tule saamaan "ydinperhettä" enään, mutta toivon että meile tulisi elämään joskus mies joka olisi samanlainen kuin mitä poikaystäväsi vaikuttaa olevan. Elä nyt käsitä väärin mutta teidän kokonaisuudelle olen kateellinen (: hyvin ollaan silti pärjätty kaksin tytön kanssa ja parempi niin, lapsen isä pimahtanut niin että pelkään häntä jos pääsisi lapseni lähelle ): hänen exänsä jopa uhkasi lapseni henkeä. Nyt loppuun kuitenkin, hyvää loppukesää ja kaikkea hyvää teidän pienelle perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveetä, että joku on voinu tehdä noin! Onneks kumminkin ootte pärjänny kahdestaankin :-) Oon varma, että löydät vielä jonkun! Parempi on olla onnellinen perhe kuin ei onnellinen ydinperhe.
      Hyvää loppukesää sinnekin ja kaikkea hyvää! :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit päivääni :-) !